Yksityisille Yrityksille

Haluatko tilata kuituyhteyden kotiisi? Siirry Yksityisille (entinen Onefiber)

Artikla / GlobalConnect vahvistaa Suomen organisaatiotaan ja nimittää Helena Bergstrandin maajohtajaksi

Yhteispohjoismainen GlobalConnect jatkaa kuitu kotiin -liiketoimintansa kasvattamista ja vahvistaa asemaansa yhtenä Euroopan johtavista ja nopeimmin kasvavista digitaalisen infrastruktuurin tarjoajista. GlobalConnect on aiemmin kertonut, että se investoi 500 miljoonaa euroa kuituverkon rakentamiseen Suomessa. Nyt yhtiö on nimittänyt Suomen kuluttajaliiketoiminnan johtajaksi ja GlobalConnectin Suomen maajohtajaksi Helena Bergstrandin. GlobalConnectin omistaman verkon kautta kulkee noin puolet kaikesta Pohjoismaiden dataliikenteestä.

”Olemme onnistuneesti saavuttaneet tavoitteemme 800 000 verkkoon liitetystä asiakkaasta Pohjoismaissa, ja nyt haluamme entisestään kiihdyttää liiketoimintaamme Suomessa. Siksi olemme päättäneet vahvistaa paikallista organisaatiotamme ja nimittäneet Suomen toimintojemme johtoon Helena Bergstrandin”, GlobalConnectin kuluttajaliiketoiminnasta vastaava johtaja Charlotta Rehman kertoo.
Rehmanin mukaan Helena Bergstrandilla on kaikki tarvittavat kyvyt Suomen liiketoiminnan kasvattamiseksi ja suomalaisten kuluttajien liittämiseksi huippunopeaan kuituverkkoon.

”Olen erittäin onnellinen siitä, että saamme Helenasta Suomen maajohtajamme. Hän on ollut tiiviisti mukana rakentamassa kuitu kotiin -liiketoimintamme organisaatiota Suomessa, ja hänellä on 25 vuoden kokemus kuituverkon rakentamisprojekteista kaikista Pohjoismaista. Olemme nyt entistä valmiimpia kasvuun ja liittämään suomalaiset Pohjoismaiden suurimpaan kuituverkkoon”, Rehman sanoo.

Helena Bergstrand korostaa, että GlobalConnectin matka Suomessa on vasta alkanut.

”Olen erittäin innoissani tästä tehtävästä. Meillä on kunnianhimoiset kasvutavoitteet Suomessa ja olemme sitoutuneet pitkäjänteisesti Suomen markkinoihin. Suomi on GlobalConnectille erittäin tärkeä kehittyvä markkina-alue, ja aiomme investoida Suomessa puoli miljardia euroa kuituverkkoon, jonka tarkoitus on kattaa suurin osan Suomen kotitalouksista ennen vuotta 2030. Vankka kuituverkko kestää useita vuosia, ja se on erittäin tärkeä niin alueiden kuin niiden asukkaiden tulevaisuuden kannalta. Toimivat yhteydet palvelevat kuntien digitalisoitumista ja mahdollisuuksia houkutella uusia yrityksiä ja asukkaita”, Helena Bergstrand sanoo.

GlobalConnect on toiminut yritysliiketoiminnassa Suomessa vuodesta 2006 ja laajensi toimintaansa kuluttajaliiketoimintaan vuonna 2022.

Yhtiön ensimmäiset kuluttaja-asiakkaat yhdistettiin kuituverkkoon Espoossa tämän vuoden helmikuussa. GlobalConnect rakentaa parhaillaan kuituverkkoa Vantaalla, Hyvinkäällä, Nokialla, Järvenpäässä, Lahdessa, Vaasassa ja Turussa. Lisäksi GlobalConnect alkaa pian rakentaa kuituverkkoa Helsingissä, Hollolassa, Hämeenlinnassa, Jokelassa, Kirkkonummella, Kuopiossa, Porissa, Riihimäellä, Raisiossa, Tampereella ja Torniossa. Tavoitteena on kasvattaa listaa nopeasti entisestään.

 

Yhteydenotot:
GlobalConnectin viestintäjohtaja Martin Broberg: marbro@globalconnect.dk

 

Tietoja GlobalConnect Groupista
GlobalConnect on yksi Pohjois-Euroopan johtavista digitaalisen infrastruktuurin ja tietoliikenteen tarjoajista. Yhtiön kautta kulkee noin puolet kaikesta Pohjoismaiden dataliikenteestä. Konserni toimittaa kuitu kotiin -palveluja kotitalouksille ja päästä päähän -yhteysratkaisuja yrityksille sen koko infrastruktuurissa, joka koostuu 155 000 kilometrin kuituverkosta ja 35 000 neliömetrin datakeskustilasta Tanskassa, Norjassa, Ruotsissa, Saksassa ja Suomessa. GlobalConnect työllistää noin 2 000 henkilöä, sillä on 30 000 yritysasiakasta, ja se on liittänyt jo 800 000 kotitaloutta nopeaan kuituverkkoonsa. GlobalConnect syntyi, kun Broadnet, GlobalConnect ja IP-Only fuusioituivat vuosien 2019 ja 2020 aikana.